Kuitu voi ehkäistä mahasyöpää

Runsaasti kuitua sisältävä ruokavalio voi tuoreen tutkimuksen mukaan ehkäistä mahasyövän kehittymistä. Samanlaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta uudet tulokset vahvistavat näyttöä entisestään.Tutkimuksessa yhdistettiin yhdentoista aiemman tutkimuksen ja...

Suoliston mikrobit yhteydessä luunmurtumiin

Jo aiemmin on tiedetty, että suoliston mikrobit vaikuttavat luiden tiheyteen ja laatuun. THL:n tuoreessa tutkimuksessa havaittiin ensimmäistä kertaa, että suoliston mikrobien koostumus on suorassa yhteydessä syntyviin luunmurtumiin – myös heikentyneen luun...

Apinarokkoepidemian riski pieni Euroopassa

Kongon demokraattisessa tasavallassa Keski-Afrikassa sekä sen naapurimaissa on käynnissä maanosan toistaiseksi suurin apinarokkoepidemia. Varmistettuja ja epäiltyjä tapauksia on marraskuusta 2023 alkaen raportoitu yli 16 000 ja sairastuneista yli 500:n arvioidaan...

Miehiä kaivataan verenluovuttajiksi

Pandemiavuodet, ihmisten liikkuvuuden väheneminen ja maailmantilanne ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan siten, että verenluovuttajien riittävyys uhkaa muodostua haasteeksi, kertoo SPR:n veripalvelu tiedotteessaan.Tällä hetkellä vain noin kolme prosenttia suomalaisista...